perjantai 12. lokakuuta 2012

Nahkasaappaat


Mulla ei ole koskaan ollut aikasemmin kenkiä oikeasta nahasta. On niitä tullut katseltua jo vuosia, mutta opiskelijabudjetilla ei ole satasen kenkiä pystynyt ostamaan. Viime viikkoina olen erityisesti pitänyt silmät auki kaikille kenkätarjouksille. Yllättäen Citymarketin lehti olikin sitten se, josta saappaat bongasin. Aluksi epäilin, voiko alle kuudenkympin saappaat olla nahkaa. Eilen illalla kävimme asian varmistamassa ja hakemassa saappaat pois. Nyt ei enää tarvitse tuntea alemmuutta siitä, että kaikki kengät ovat tekonahkaa! =) Samalla tarttui Joonaksellekin kengät mukaan alekorista. Alunperin olin kyllä etsinyt hieman pidempivartisia saappaita, mutta hintaa niillä olisi tietenkin ollut vähintään tuplasti. Kyllä näillä nyt hetken aikaa kävelee!



2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uusista nahkakengistä! Itsekin olen metsästänyt täällä nahasta tehtyjä saapikkaita - tänään vihdoin löytyi yhdet puolinahkaiset, jotka saivat kelvata. Täällä Walesissa tunnutaan suosivan tuota muovia ts. tekonahkaa, mistä en erityisemmin välitä. En ole elitisti, mutta olen kokenut, että nahkakengät tuntuvat kahden kuukauden kuluttua sen verran paljon mukavammilta jalassa, että mielelläni uhraan muutaman kympin lisää. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti ;) Mä oon aina tottunut kävelemään halvoilla ja vähän huonompilaatuisilla kengillä, mutta voi olla, etten mäkään enää kohta osta muita kuin nahkakenkiä...

    VastaaPoista