En ole koskaan erityisemmin pitänyt hiiristä, mutta en myöskään ole ollut täysin hiirikammoinen. No, nyt olen sitten sellainen. Olen tiennyt koko ajan, että meidän välikatossa asustelee hiiri tai jopa useampi sellainen. Pienten jalkojen sipsuttelua kuuluu aina silloin tällöin pään päältä. Kuitenkin vasta alkusyksystä näin ensimmäiset jäljet hiiren tekosista, kun olin säilönyt pizzaa yön yli ulkovarastossa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ehkä ollut erityisen viisas veto. Pizzan yhdestä reunasta oli naposteltu kaikki juusto pois. Siitä asti olen vältellyt ulkovarastoa niin paljon kuin mahdollista.
Olemme puhuneet hiirenloukun hankkimisesta edellä mainitusta pizzakatastrofista lähtien. Tänään tuli kuitenkin se viimeinen tikki. Olin unohtanut roskapussin pihalle yöksi.... aamulla pussiin oli ilmestynyt muutama hiiren mentävä reikä ja joku roskakin kulkeutunut vähän matkan päähän. Roskat odottaa edelleen pihassa Joonaksen kotiin tuloa. Ei pelkoa, että uskaltaisin siihen itse koskea ;)
Eräs tuttuni on kuuluisa hiirikammostaan. En ole oikein aikaisemmin ymmärtänyt, miten hiirien pelko voi olla niin iso juttu. Nyt sen ymmärtää, kun ei enää asu kerrostalossa, jonne hiiret harvemmin eksyvät. Resepti hiirikammon hankkimiseen on yksinkertainen: 1. Ole nainen 2. Muuta rivi-/omakotitaloon pois keskustan liepeiltä.
T. Nainen, joka tuntee tällä hetkellä asuvansa landella eikä uskalla astua ovesta ulos.
P.S. Joonas on parhaillaan hakemassa hiirenloukkua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti