Kävin tänään, ensimmäisenä messupäivänä, piipahtamassa Tampereen kädentaitomessuilla. Messut järjestettiin nyt 20. kertaa, ja näytteilleasettajia oli yli 700. Kyseessä onkin Euroopan suurimmat käsityömessut, ja kävijöitä odotetaan lähes 40000. Messut jatkuvat tämän viikonlopun ajan, joten vielä ehtii tutustumaan.
Itselleni nämä olivat ensimmäiset käsityömessut, joten sen suurempia odotuksia ei ollut. Olisin kuitenkin ehkä kaivannut enemmän käsityö- ja askarteluvinkkejä kuin mitä oli tarjolla. Toki kirjoja oli myynnissä aiheesta kuin aiheesta, ja ihailtavaa oli ainakin paljon! Tiukan aikataulun takia minulla ei valitettavasti ollut aikaa katsoa muotinäytöksiä tai muita ohjelmia.
Itselle tarttui mukaan muun muassa heijastava pipo, asu nukelle, lankoja ja pientä tilpehööriä tytön joulukalenteria varten. Enemmänkin olisi voinut ostaa, jos olisi osannut etukäteen suunnitella enemmän tulevia neuletöitä ja askarteluja. =) Muun muassa Novitalla ja Sinellillä oli paljon mielenkiintoisia tarjouksia.
 |
| Minna Suuronen Oy |
 |
| Kupla Vintage Oy |
 |
| Hassunhauska korut |
 |
Konstikas.fi. Tällä pöydällä oli kyllä aivan ihania puisia leluja ja pelejä. Jos rahaa olisi ollut vähän enemmän, olisin varmaan sortunut ostamaan aika monta lelua. =) |
 |
| Satuvintti Oy. Täältä tarttui mukaan itselle heijastinpipo ruusukuviolla. |
 |
| Vassuska. Pipityyny oli sopivan pieni tytön joulukalenteria varten. =) |
 |
| Novita |
 |
Jaana Huhtanen Design. Tuotteet ovat merinovillasta tehtyjä, ja juhlavuoden kunniaksi Sibelius-teemalla. Täältä tarttui mukaan yksi joululahja... =) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti