sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isinpäivä

Tänään meillä vietettiin toista isänpäivää, tai isinpäivää. =) Tyttö pääsi taas aiemmin viikolla maalauspuuhiin, jotta saatiin tehtyä isille jotain pientä kivaa. Nyt tyttö muuten ymmärsi ensimmäistä kertaa vähän enemmän maalaamisen ideaa niin, ettei sormiväriä levitetty enää pääosin omalle iholle ja suoja-alustalle, vaan ihan oikeasti paperille. Myös käden kuvan hän osasi itse painaa paperiin, kun olin ensin auttanut värin levittämisessä kämmeneen. Näitä käden kuvia tehtiin useampiakin, kun kortteja piti saada isin lisäksi myös ukille, papalle ja isoisoisälle. Sormiväreillä tyttö koristeli myös autoharjan isille lahjaksi. Laitoin sitten itse lakan päälle, ettei väri leviäisi. 




Tänään nousin itse vähän aikaisemmin laittamaan aamiaista pöytään ennen kuin tytön kanssa "herätimme" Joonaksen. Tyttö oli innoissaan, kun sai itse mennä ojentamaan harjan isille. =) Kerrankin tuli syötyä aamiasta yhdessä pitkän kaavan mukaan, ja Joonas sai pekoninsa. :P Otimme kyllä vähän varaslähtöä isänpäivään jo eilen illalla, kun teki vähän liikaa mieli maistaa kakkua. ;) 



Iltapäivän vietimme mun vanhemmilla syöden ja pelaillen, ja samalla paeten joka viikkoista asuntonäyttöä. (Ei edelleenkään mitään valoa sillä rintamalla...) Tytöllä on nyt niin outo unirytmi, että päikkärit menevät pitkälle iltapäivään: tänään nukahdettiin kolmen aikaan. =) Jos sama rytmi jatkuu, niin sunnuntaisin ei näyttöjen takia voi olla kotona nukumassa jatkossakaan. Toivon kyllä, että rytmi vähän muuttuisi, kun eilenkin tyttö nukahti yöunille vasta yhdeltätoista. :/



2 kommenttia: