keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Reissusuunnitelmia

Ruotsin reissuun ei ole enää montaa päivää, joten nyt on jo vähän tarkemmin tehty suunnitelmiakin. Tarkoituksena on siis ostaa auto naapurin puolelta, kun siellä hinnat ovat selvästi miellyttävämpiä. Verojen jälkeenkin hinta jää sen verran alemmas, että reissu kannattaa. =) Varasimme alunperin pari päivää auton etsimiselle, mutta nyt olemme saaneet sovittua yhden tietyn auton ostamisesta, joten aikaa jää kaikkeen muuhun enemmän! Näillä näkymin auton ostoon ei kulu yhtä iltaa enempää, ja todennäköisesti Joonas käy senkin asian hoitamassa yksin, että tyttö pääsee ajoissa nukkumaan.

Parveke sai uuden tekokukan, eipähän pääse kuihtumaan reissun aikana. ;)

Tukholma-päivän sää näyttää tällä hetkellä sateiselta ja lämpimältä. Vietämme todennäköisesti ensin muutaman tunnin Junibackenissa, jossa on tänä vuonna sopivasti muumiteema. Meitä aikuisiakin tietenkin kiinnostaa Peppi Pitkätossun talo ja muut kivat Astrid Lidgrenin jutut. =) Kaikki toiminta on käsittääkseni sisätiloissa, joten pienet sateet ei sitten häiritse. Iltapäivälle olen ajatellut Åhlensia ja ehkä muitakin tavarataloja. Åhlensin perhehuonetta kehuttiin toimivaksi, kun taas ymmärtääkseni NK:ssa ei ole juuri lapsia huomioitu. Tyttö ei ole viime aikoina suostunut juurikaan istumaan rattaissa eikä ostoskärryissä, vaan aina pitäisi päästä itse juoksemaan. Shoppailuja on siis turha suunnitella kaksin tytön kanssa.


Ensimmäisen yön nukumme Tukholmassa, tai oikeastaan hotelli taitaa olla vähän kaupungin ulkopuolella, ja aamulla ajamme Kolmårdeniin. Alunperin meidän piti viettää Kolmårdenissa vain yksi päivä, mutta nyt kun aikaa on enemmän, jaamme sen kahdelle päivälle. Näytöksiä ja muuta nähtävää on niin paljon, ettei kaikkea olisi edes mahdollista nähdä yhden päivän aikana. Välissä ajamme yöksi Nyköpingiin, mistä löytyi edullinen hotelli.

Pitäisi varmaan vähän vielä lueskella jotain ruotsiksi, että sanat muistuisivat paremmin mieleen. Pari päivää sitten autoin Joonasta sopimaan aikataulusta automyyjän kanssa, ja joka toisen sanan sai katsoa sanakirjasta. :P Noh, vielä on muutama päivä aikaa kerätä sanavarastoa...


Odotan reissua innolla, ihan kuin pikkulapsi. ;) Vähän jänskättää kyllä Ruotsissa ajaminen... Auto kun ostetaan Nyköpingistä, niin sieltä Tukholman satamaan on vähän matkaa. Kaiken lisäksi toisen meistä täytyy ajaa kaksin tytön kanssa, mikä saattaa olla hieman haastavaa. Tyttö kun ei nykyään viihdy autossa pitkiä matkoja. Joonas keksi onneksi tehdä hienon viritelmän mun vanhasta puhelimesta niin, että tyttö voi katsella siitä piirrettyjä ajon aikana. =)

Auton pakkaamisesta tulee varmasti myös jännää. Sinne kun pitäisi mahduttaa puoli omaisuutta rattaista ja matkasängystä lähtien. Totesimme, että pottakin on nyt pakko ottaa mukaan, kun pottailut ovat alkaneet sujua paremmin! Eilenkin pissat tuli pottaan neljään kertaan. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti