torstai 13. maaliskuuta 2014

Neulemekko vauvalle

Sain eilen valmiiksi neulemekon, jota oon tässä viime aikoina väsäilly silloin tällöin. En löytänyt mitään valmista ohjetta, joka olisi ollut tarpeeksi helppo, joten tein sitten alusta loppuun ihan oman pääni mukaan. :P Siitä seurauksena jouduin purkamaan aikas paljon, kun leveys ei ollut aluksi riittävä. Nyt uskoisin sen kuitenkin olevan hyvän kokoinen kaikin puolin. Mekko on varmaankin kokoa 56-62. Tunikana saattaa mennä jopa pidempäänkin, koska materiaali on todella venyvää. Lankana käytin Novitan hattaraa, joka oli kyllä haastaavaa neulottavaa. Silmukoita kun on vaikea erottaa toisistaan. 



Koristeeksi innoistuin virkkaamaan kukkia. Vähän piti ensin kokeilla, että mitenkäs sellaisia tehdäänkään, kun en ollut aikaisemmin yrittänyt. Ihan kivoja niistä kuitenkin tuli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti