Pikkuprinsessa ei ole enää suvun nuorin, koska hänelle syntyi uusi serkkupoika noin kuukausi sitten. Tein pikkuisen sisaruksille pienet pussukat tuliaisiksi. Viime aikoina olen nimittäin lukenut paljon siitä, miten isompia sisaruksia ei saa unohtaa uuden vauvan syntyessä perheeseen. Tällä kertaa päätin varmistaa, ettei toiset unohdu. ;)
Pari viikkoa sitten pidin Pomp de lux -kutsut meillä. Vieraita ei päässyt tulemaan kuin kolme, mutta olipa ainakin tilaa katsella rauhassa ihania vaatteita!
Herkkuina oli tarjolla mm. kuppikakkuja ja suklaa-banaani-maapähkinävoijuttuja. =) Jälkimmäisiä tein ekaa kertaa, ja hyvää tuli! Ulkonäkö ei ollut kovin viimeistelty ja alla olevassa kuvassa herkut olivat vielä jäässä. Joka tapauksessa näitä voisi tehdä uudestaankin!
Ostoslista venyi vähän aiottua pidemmäksi, vaikka karsinkin sitä moneen kertaan. ;) Haalaria lukuunottamatta mitään ei ole vielä kokeiltu päälle. Haalarin otin koossa 86, ja jännitin, että voiko sitä ollenkaan käyttää vielä keväällä. Koko osoittautui kuitenkin aika pieneksi, ja vain hihoja joutuu käärimään. Uskoisin, että syksyllä se menee vielä oikein hyvin silti.
"Isi on tunkenut mua viime aikoina ihmeellisiin paikkoihin!"
Puikot ovat heiluneet tiuhaan tahtiin taas viime aikoina. Viimeisimpänä tein tytölle pipon ja kaulahuivin. Taitaa tulla oikeasti käyttöön vasta ensi syksynä... Joonakselle tein harmaan tuubihuivin samalla kuviolla, mutta se on jäänyt kuvaamatta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti