lauantai 24. tammikuuta 2015

Minä itte!

Otsikko kertoo kaiken. Syömiset pitää nykyään suunnitella vähän tarkemmin, kun lusikalla syöttämiset jää yleensä turhiksi yrityksiksi. Sormiruokailuilla siis mennään ja ruokailuun pitää varata aina vähintään tunnin verran. Nyt on myös ylös puhjennut yksi hammas, joten syömisestä on tullut vähän helpompaa. Aamu- ja iltapuuroista ei ole kuitenkaan luovuttu, ja tyttöä yritetään huijata milloin mitenkin avaamaan suunsa puurolle. Joskus se jopa onnistuukin. Ruokaa on yleensä tosi kiva heitellä lattialle ja puristaa nyrkkiin.

Imuri on yksi parhaista leluista!

Tällä viikolla tyttö on ollut kipeänä, mikä on kyllä näkynyt kaikkien jaksamisessa. Yöt ovat menneet vähän niin ja näin, ja yhtenä päivänä päikkäreille nukahtaminen kesti kolme tuntia. Eiköhän se nyt ala helpottaa, kun tyttö on jo melkein terve.


Imetys loppui kokonaan viime viikolla, kun multa otettiin rinnasta näyte. Siinä on ollut pieni patti melkein synnytyksestä asti, ja nyt asia sitten tutkittiin kunnolla. Hyvänlaatuinen oli! Mutta laastarin takia tyttö ei sitten suostunut enää imemään ollenkaan. Toisesta rinnastahan mulla loppu maito jo pari kuukautta sitten. Imetyksen loppuminen taitaa harmittaa vain mua itseäni. Tyttö on ollut yhtä tyytyväinen kuin aiemminkin, ja pullosta on edelleen ihanaa saada lämmintä maitoa.



2 kommenttia:

  1. Ihana prinsessa<3 Tsemppiä syömisen kanssa, se on kyllä aika sotkusta puuhaa :D Mä aina kiittelen Enniä olemassaolosta ruoka-aikojen jälkeen kun se käy syömässä melkein kaikki tähteet lattialta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vaikken mikään koiraihminen olekaan, niin nykyään sille olisi kyllä paljon käyttöä. ;)

      Poista