keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hei, minulla on kädet!

Tää mun postailutahti vain näköjään harvenee entisestään. Välillä mietinkin, onko tätä blogia mitään järkeä edes pitää yllä... Mutta en mä sitten kuitenkaan halua kokonaan luopuakaan. Tuntuu kivalta laittaa välillä kuvia tännekin. Tällä kertaa osa kuvista on vähän vanhempiakin, mitä ei ole tullut aikaisemmin laitettua.

Edellisenä viikonloppuna meillä oli täällä kavereita juhlimassa pikkuista. Leivoin taas kerran ihan liikaa herkkuja. ;) Mutta oli kiva nähdä kaikkia ihmisiä!





Yläpuolella kaverikuva pöllön kanssa. Pöllö on edelleen paras kaveri!



Prinsessa opettelee parhaillaan käsien käyttöä. Tällä hetkellä se on lähinnä vielä sitä, että ensin katsotaan käsiä ja sitten ne viedään suuhun. Välillä pidetään leluja kädessä, mutta yleensä ne pitää tarjota eikä niitä itse kurotella vielä ottamaan.

Toissapäivänä oli kolmikuukautisneuvola. Pituutta oli 62,5 senttiä ja painoa reilut kuusi kiloa. Hyvin siis kasvaa edelleen pelkällä rintamaidolla, vaikka itsestä tuntuukin usein, että pikkuinen syö huonosti. Ilmeisesti hän vain syö niin tehokkaasti, ettei tarvitse pitkiä aikoja rinnalla. Itselle vain vähän hankalaa, kun rinnat ei koskaan tyhjene, enkä saa oikein pumpattuakaan... Vaatteissa ollaan nyt kokonaan siirrytty kokoon 62. Oli pakko laittaa pienemmät vaatteet pois, että kerkeis hetken käyttää noita 62-koon vaatteita. Niitä kun on paljon... ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti