torstai 30. toukokuuta 2013

Siivouspäivä

Tänään oli vapaapäivä töistä, ja huomenna on kevään viimeinen työpäivä! Maanantaina alkaakin sitten kyllä harjoittelu saman tien. Väliin mahtuu vain viikonlopun mittainen miniloma risteilyn merkeissä.

Vapaapäivän kunniaksi pidin siivouspäivää. Tarkoituksena oli saada ikkunat pestyä. Aloitin olkkarin ikkunasta. Kun sisäpuolen ikkuna oli valmis, tajusin, että ikkunoihinhan tarvitsee avaimen! No eihän sellaista sitten löytynyt. Päätin sitten pestä ikkunat vain sisältä ja ulkoa ja jättää välit pesemättä.

Iltapäivästä lähdin TTY:lle ruokaa metsästämään. Olin katsonut netistä, että ravintolat ovat kolmeen asti auki. No eihän niistä mikään enää ollut auki. Kaikki oli siirtynyt jo kesäaikoihin, eikä ruokaa saanut enää puoli kolmen jälkeen. Ihmeellinen paikka, kun menee ravintolat niin aikaisin kiinni...toista se on yliopistolla. ;) Jäin siis toistaiseksi ilman ruokaa.

Seuraavaksi menin Tokmanniin metsästämään avainta, ensi kevättä ajatellen. ;) No eihän siellä sellaisia myyty. En jaksanut etsiä kauempaa, vaan suuntasin hakemaan Subista ruokaa.

Ja sitten äkkiä kotiin syömään!


Olen kuunnellut koko päivän leikkipaikalta ja kadulta kantautuvia lasten kiljumisia ja kuvitellut käärmeen luikertelevan siellä. Eihän lapset muuten kilju koskaan... ;) Oon vältellyt ulos menemistä niin paljon kun vain mahdollista. Kävin viemässä kyllä roskat aamupäivästä ja samalla katsomassa postin. Mutta postiluukku oli silloin vielä tyhjä! Eli puoliksi turha reissu. :/ Joonaksen saappaat oli tietenkin jalassa, kun niissä on pidemmät varret kuin omissa. 

Pyysin Joonasta tuomaan eilen illalla Ikeasta jotain todella outoa. Jotain oranssia. Vaikka oranssi on yleensä ollut väri-inhokkien kärjessä. Kaipasin kuitenkin parvekkeelle jotain väriä... Ei se tuossa näytä kovin pahalta, edes mun silmään. ;)



Kohta lähdetään viettämään soluiltaa jonnekin rantasaunalle... =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti